Onnellinen hevonen on motivoitunut treenikaveri.

Aikaa hevoselle, tilaa omalle hyvinvoinnille
Meillä hevonen ei ole vain harrastusväline. Jokainen hevonen on yksilö, jolla on omat persoonallisuutensa ja tarpeensa. Tietyillä perusasioilla pääsee kuitenkin pitkälle!
Hästbackassa hevoset saavat elää lajityypillistä elämää vapaalla heinällä laumassa pitkää päivää tarhaten. Kesällä hevoset pääsevät laumassa laiduntamaan ja nauttimaan hyvin ansaitusta lomasta.
Hevosemme liikkuvat korkeintaan kaksi tuntia päivässä, useimmiten yhden vaativamman valmennustunnin ja yhden kevyemmän tunnin tai itsenäisen ratsastuksen. Kannustamme ratsastajiamme käymään itsenäisinä päivinä maastossa, osallistumaan esimerkiksi ohjasajokursseille ja tuomaan vaihtelua hevosten viikko-ohjelmaan, jotta motivaatio pysyy yllä!
Jokaiselle hevoselle pyritään löytämään parhaat mahdolliset omat ihmiset, joiden kanssa rakentaa tiivis luottamussuhde. Järjestämme myös hevosenhoitokursseja tarpeen mukaan ja pyrimme kehittämään jokaisen ratsastajan hevosmiestaitoja myös maasta käsin.
Olemmekin erityisen iloisia siitä, että kaikki ratsastajamme ovat ottaneet hevosten hyvinvoinnin sydämen asiakseen ja antavat niille rakkautta, kuin omilleen.
Tekemisen meininki
Hästbackassa on vahva yhteisen tekemisen meininki ja hevonen edellä mentaliteetti. Katsomme yhdessä oman, sekä muiden hevosten perään.
Kaikki ratsastajamme hoitavat hevosia ratsastuspäivinään kuin omiaan ja ilmoittavat matalalla kynnyksellä työntekijöillemme jos he havaitsevat hevosessa tai sen käytöksessä jotain normaalista poikkeavaa.
Jokainen ratsastaja osallistuu omana päivänään hevosen ja hevosen varusteiden hoitoon.
Meillä voit harrastaa joko kiinteällä kuukausimaksulla ja samalla hevosella tai 5x/10x -korteilla, jolloin ratsusi vaihtelee tunnilta toiseen.
Ikärajaa harrastamiselle ei ole, mutta hevosen kanssa täytyy pystyä toimimaan itsenäisesti.

Keho ja mieli tasapainoon
Hevonen on peili, joka auttaa meitä pysähtymään. Olemme tuoneettalliarpeemme vahvan wellness-näkökulman: kiinnitämme huomiota ratsastajan fyysiseen kehonhallintaan (kuten ratsastusta tukevaan oheisharjoitteluun) sekä psyykkiseen hyvinvointiin. Meillä saat keskittyä itseesi, omaan kehoosi ja rauhoittavaan yhteyteen hevosen kanssa.
Hästbackassa et ole vain asiakas, vaan osa lämminhenkistä hevosperhettä. Meille on kunnia-asia ylläpitää tallilla hyvää ja kannustavaa yhteishenkeä. Täällä autetaan kaveria, iloitaan toisten onnistumisista ja kannustetaan, tasosta riippumatta.
Meille saat tulla juuri sellaisena kuin olet.

